keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Revontulikaulaliina






Neuloin tyttärelleni Novitan uudesta Puro langasta,
tällaisen kaulaliinan.
Värinä on revontuli, joka oli alun alkaen tarkoitettu omaan neuleeseeni.
Neulottuani kaksi kerää totesin, että värit eivät ole omiani ja
 niinpä sitten takaisin kauppaan ja vaihtamaan langat.
 Liina on siis tehty näistä kertallen neulotuista langoista.
Neiti onneksi tykkää noista väreistä!

Kaulaliina on neulottu ainaoikein neuleena 25:llä silmukalla Novitan puikoilla nro 6.
Neule on aloitettu kerän sisäpuolelta ja toinen kerä on aloitettu ulkopuolelta kerää.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Kateliinoja



Kesällä virkkasin Novita virkkauslangasta pari liinaa.
 Projekti on vielä kesken sillä...




...liinosta tuli aika reilun kokoisia.
Lautanen on suurin Teeman matalalautanen.
Ehkä vaihdan ohuempaan lankaan ja nämä kaksi liinaa päätyvät muuhun tarkoitukseen.
Tarkoituksena siis tehdä tusina liinoja...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Sydämiä

Viime talvena vääntelin rauta- ja hopealangasta sydämen,
jonka koristelin helmillä.
Sydän roikkuu keittiön ikkunassa.

Sydän on muutenkin ihana aihe, joten piti sitten ommella muutama Tilda-sydän tyyppinen kokeilu.
Nämä roikkuvat tällä hetkellä keittiön kaapin ovien kahvoissa.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Syksyn satoa

Toukokuun alussa laitoin parvekelaatikkoon jo vuosi sitten vanhentuneet samettikukan simenpussit. Kummastakin laatikosta tuli aikanaan tällaiset komeat puskat.


Päärynöitä pihamaalta...

Omenoita...



ja

..luumuja kohti taivasta.

Tämä blogi on elänyt hiljaiseloa ja on tainnut tulla tiensä päätökseen.
Suunnitteilla on uusi blogi, joka kattaa valokuvien lisäksi elämää, unelmia, rakentamista, sisustusta ja käsitöitä 1:1 koossa.