perjantai 29. huhtikuuta 2011

Prinssikakku


Viime vuonna katseltiin Viccanin häitä syöden prinsessakakkua,
 joten pitihän sitä tehdä nyt prinssikakku Williamille.
Ohje on uusimmasta Kotivinkistä.


Muna-allerginen kuopuskin sai syötävää.
Tehtiin piirakka muffineiksi tällä kertaa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tukholmasta bongattua...

Juu, työreissulla kolme päivää Tukholmassa.
Kierrettiin yhteensä 8 eri museota tai kulttuuripaikkaa.
Tässä seison Nobel museon edessä Vanhassa kaupungissa.
Museo oli pieni, mutta näkemisen arvoinen.
Museon ravintola sai Palapaisti ja punajuuri- lounasannoksesta täydet pisteet!
Voin suositella ravintolaa!

Matkalla metrolta majapaikallemme Södermalmilla, 
kuljimme useiden kirppisten ja secondhand shoppien ohitse. 
Tai ei tietenkään ohitse, vaan pakkohan niihin oli sisälle kurkata!
Södermalmi sinänsä vaatisi pari päivää kaiken kivan tutkimiseen!

Tässä liike, joka sijaitsee Hornsgatanilla, numero oli muistaakseni 112.
M som i Mode luki ikkunassa, 
mutta netistä löysin vastaavan paikan nimellä Rost Vintage Store.



Tämän ihanan kassin kävin sieltä ostamassa.
Tinkimisen jälkeen se lähti mulle hintaan 100kr eli suunnilleen 11€:a.


Luvassa suuri kulttuuripostaus loppu viikolla...

ps. Toi mun pipo ostettiin melkein mun päästäni. 
Tilaukseen sain 3 kappaletta pipoja...

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ihana "timanttipipo" Kide-langasta


Ajattelin neuloa keväisen pipon Tukholman reissua varten.
Selailin Novita lehtiä jä bongasin tämän pipon ohjeen Crystal.langalle.
Lankana näissä pipoissa on Novita Kide.




 
Sillä aikaa kun minä kiertelin Tukholmaa, 
neuloi äitini neiti 6v:lle pipon samasta langasta ilman kohoneuletta.